maanantai 22. lokakuuta 2012

Miten onnistuin

Mielestäni onnistuin hyvin tai ainakin niin hyvin kuin osasin. Ilta meni hyvin en mielestäni mokannut missään tai kaatanut pitään kenenkään päälle. Ruoat pysyivät lautasella ja olin hymyilevä koko illan.
Alussa oli hieman epävarmuutta, mutta sitten jännitys lakkasi ja kaikki meni lopuksi hyvin. Tämä voi kuulostaa hieman tyhmältä, koska aloitin tarjoilija koulutuksen syksyllä niin en ole yhtä taitava kun muut ryhmästämme. Mutta olin yllättynyt positiivisesti, että sain kannettua niin paljon lautasia kerralla. :)

Siitä miten onnistuttiin ryhmänä ja mitä olisin tehnyt toisin:
Ryhmämme oli ihan loistava tässä opinnäytetyössä. Jotkut teki vähän enemmän töitä kuin toiset. Lopussa meinasi tulla hieman kiire. Olisin ehkä tehnyt pöytämenut, -kartat ja paikkakortit vähän aijemmin kuin samana päivänä. Suunniteluun olisin käyttänyt ehkä vähä enemmän aikaan. Mutta kyllä lyhyelläkin ajalla selvittiin.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Pohdintaa

Nonii tilaisuus oli ja meni :) ja se meni hyvin, vaikka päivän alussa olikin pientä häslinkiä.

Koulu alko kymmenneltä ja siihen alkuun pidimme pienen palaverin. Katsoimme minkälaiset servetit, kynttilät ja kaitaliina olivat tulleet. Kaitaliina oli oikea, mutta kynttilä ja servetit eivät olleet sellaiset kun odotimme. Servetin piti olla täysin kultainen, mutta ei ollut. Kynttilän piti olla hiekan värinen, mutta se kynttilä ei kyllä ollut hiekan väri nähnytkään vaan se oli ennemminkin ruskea.

Servetti olikin tämmöinen


Ja kynttilä tälläinen

Palaverin jälkeen menimme heti syömää ja opettaja lähti hakemaan meidän ryhmälle tarvikkeita menu- ja paikkakortteihin. Syömisen jälkeen, menimme auttamaan nelosryhmää astioiden haussa. Haimme laseja opetuskeittiöön, jotta saisimme laittaa ne tiskikoneen läpi.

Kun kello oli jotain 12.15 huomasimme että voimme mennä ruokasaliin siistelemään pöytiä paikoilleen, koska ruokailu oli loppunut 12:sta. Ajattelimme aluksi viedä pöydät, tuolit ja linjastot liikuntasaliin joka on ruokasalin vieressä, mutta toimistosta sanottiin että se on illalla varattu lentopallo- ja sählyharkkoihin. Eli sinne niitä ei voinut laittaa. Kabinettikin oli varatu. Päädyimme lopulta osatomme käytävään, johon rehaisimme linjastot ja ylimääräiset pöydät. Tuolit veimme opetuskeittiöiden väliseen ruokailutilaan. Muut ryhmät auttoivat meitä viemään tavaroita ruokasalista pois. Tähän meni kuitenkin aika paljon aikaa.

Kun opettajamme oli vihdoin saapunut tavaroidemme kanssa, niin menimme heti atk-luokkaan kirjottelemaan paikkakortteja sekä menuja. Pöytämenuja tulostettiin 3 per pöytä eli yhteensä niitä piti tulostaa 27. Paikkakortteja piti tulostaa 40, mutta meillä ei ollut tarpeeksi paperi. Joten opettajan piti lähteä hakemaan lisää niitä. Sillä välin leikkasimme ja liimailimme menukortteja sekä paikkakortteja. Paikkakortteihin laitoimme kolme erikokosta koriste helmeä. Joissa luki työelämän edustaja.

Kun opettaja viimein tuli toiselta haku reissulta ei hän ollutkaan hakenut lisää tarvikkeita, koska joku oli soittanut hänelle että meillä oli hätä. Joten päätimme lähteä itse hakemaan lisää tarvikkeita. Lähdimme sannan autolla hakemaan niitä tiimarista. Koululle päästyä minä ja simo menimme atk-luokkaan tulostelemaan pöytäkartan pöytiä ja loput puuttuvat paikkakortit. Sanna ja vanessa menivät liimailemaan menukortteja sillä välin kun tulosteloimme. Kun olimme saaneet simon kanssa tulostettua pöytäkartan pöydät, leikkasimme ja liimailimme ne sitten kiinni.







Sillä välin muut olivat kattaneet ja koristelleet pöydät.


Menimme  vaihtamaan vaatteet puoli viideltä. Sitten kaadoimme vesilasiin vettä. Kävimme vielä tarjoilujärjestyksen läpi. Malla ja kokkikolmosista Janika esittelivät menun ja mitä juomia tulemme tarjoilemaan.

Sitten olikin ensimmäisen juoman kaadon aika, kysyimme asiakkaalta haluaako valkoviiniä jos ei halunnut tilalle kaadettiin kivennäisvettä. Viinin kaadettua haimme keittiöltä valmiit kalalautaset.


                                                 Syysrannan siika


Kun kaikki vieraat olivat syöneet lähdimme keräämään lautasia, kerättyämme lautaset kaadoimme jokaiselle kivennäisvettä. Ja kokit tulivat jakamaan salin puolelle keiton, jotka me veimme pöytiin. Tässä vaiheessa kesti hieman, koska jakamiskohtia oli vain kaksi ja vieraita oli niin paljon. Mutta kyllä siitä selvittiin.


 
Sadonkorjuukeittoa


Kun taas kaikki olivat syöneet haimme keitto astiat pois. Kaadoimme pääruoan punaviinin. Ja sitten lähdimme odottamaan pääruokia, joita kokit tekivät opetusravintolassa. Pääruoissa kesti kaikista kauviten, mutta vieraat jaksoivat odottaa.

                                                      
                                              Lokakuun possua

Kaikki vieraat saivat pääruoan jotkut vähän myöhemmin kuin toiset. Lautaset kerättiin taas pois ja käytiin kaatamassa lisää vettä lasiin.

Juustolautaset olivat valmiina keittiöllä, joten siinä ei mennyt kauaa kun ne olivat kaikilla pöydässä. Juustolautasesta ei ole nyt kuvaa mutta siinä oli pähkinä brandy, keisarinjuustoa, vuohen havarti sekä viikunahilloa.

Juustolaitasen kerättyämme, toimme vieraille jälkiruoan josta ei ole kuvaa. Mutta jälkiruokana oli omenaleivos, omena-puolukka myslivohveli sekä omenasmoothie.

Ennen kahvia meidät sekä kokkit esiteltiin vieraille. Kun esittely oli ohitse vietiin pöytiin lakkaliköörit ja sen jälkeen kaadettiin kahvi/tee.

Sitten jaoimmekin jo asiakaspalautteita, mutta niitä ei ensin riittänyt kaikille. Opettajat kävivät tulostamassa niitä lisää, mutta suurin osa vieraista oli jo ehtinyt lähteä. Toivotimme lopuille vieraille hyvät illanjatkot ja rupesimme keräämään pöydistä asioita pois sekä laittelimme pöydät niinkuin ne olivat ennen opinnäytetyötä. Haimme linjastot ruokasaliin ja veimme astiat paikoillensa. Kotiin pääsimme lähtemään joskus puoli yhdeksän maissa.

Asiakaspalaute oli pääasiassa hyvää, kiitoksia sateli, kahvia/teetä kehuttiin, joillakin olisi saanut olla enemmän hymyä ja tarjoilu oli sujuvaa. :)

torstai 11. lokakuuta 2012

Tilaisuuden jälkityöt

Kun olemme hyvästelleet vieraat ja he ovat lähteneet, meidän pitää siivota sali. Pyyhkiä pöydät ja rehata pöydät sekä linjastot takaisin omille paikoillen . Viedä roskat roskiin, astiat omille paikoilleen mitä olemme käyttäneet. Sitten pidetään varmaan joku pieni "kokous" että miten illallinen meni. Sen jälkeen lähdemme kotiin ja nukkumaan.


Istuma- /pöytäjärjestykset

Istumajärjestystä suunnitellessa yritetään ottaa huomioon esimerkiksi vieraiden ikä ja keskinäiset tuttavuussuhteet ja kaikki millä voidaan edesauttaa vieraiden viihtymistä keskenään.
Isäntä ja emäntä istuvat pöydässä yleensä pöydän päissä tai keskellä molemmin puolin. Jos emäntä hoitaa tarjoilua, hän istuu lähinnä keittiötä.
Kunniapaikat pöydässä ovat isännän ja emännän molemmin puolin.  Jos pöydässä on vain isäntä tai emäntä, kunniavieras istuu häntä vastapäätä. Sukujuhlissa suvun vanhimmat ovat kunniapaikoilla.  Kummit ovat kunniavieraita ristiäisissä ja häissä papin ohella.



Elikkäs pöydät tulee 12 hengen pöydiksi, niitä tulee yhteensä joku ykdeksän pöytää. Ajattelimme laittaa ne vinottain, sen nyt näkee sitten torstaina että mihin tulokseen päädyimme.


Laitamme työelämän edustajat istumaan samoihin pöytiin ( varataan noin 3 pöytää) ja vanhemmat/ystävät samoihin pöytiin (varataan noin 6 pöytää). Teemme kaksi pöytäkarttaa, jossa on kahdeksan tai yhdeksän pöytää. Josta kolme pöytää on kuitenkin varttu työelämän edustajille, muut pöydät ovat muiden vieraiden vapaassa käytössä.

Salin somisteet

Pöydissä on valkoinen pöytäliina. Jonka päälle tulee kaitaliina. Servetiksi valittiin kokonaan kultainen ja kynttilä on hiekan värinen, josta ei ole kuvaa.


Kaitaliina


Servetti

Teemana oli sadonkorjuu. Väreinä meillä on musta ja kulta, jotka sopivat syksyyn. Kukka asetelmia ei ole vielä päätetty, mutta nekin ovat varmaan syksyyn sopivia.

Muut somisteet:

Ulos laitamme ulkotulia, kolme ulkotulea kummallekkin puolelle tuomaan valoa



Astiasto & kattaus

Kattauksesta hieman tietoa tähän alkuun


Viralliseen kattaukseen kuuluu, että jokainen ruokalaji syödään omilla aterimillaan. Lautasen ympärillä voi siksi olla useita haarukoita, veitsiä ja lusikoita. Ne katetaan ruokailujärjestyksessä, alkuruoka-aterimet uloimmaksi.

Kerralla kattauksessa saa etiketin mukaan olla enintään neljät aterimet, ja jos ruokalajeja on enemmän, lisää tuodaan aterian edetessä. Voiveitsellä on oma paikkansa leipälautasen kulmalla, terä lautaseen päin.

Jälkiruoka tuodaan yleensä erikseen pöytään, samoin kahvi ja avec katetaan vasta kun ruoka-astiat on kerätty pois. Jälkiruoka-aterimet voivat olla valmiina kattauksessa, haarukka lautasen yläpuolella (varsi vasemmalle) ja lusikka sen yllä (otinvarsi oikealle).

(teksti lainattu http://www.yhteishyva-ruoka.fi/juhlat/juhlapoydan_kattaus/poydan_kattaminen/fi_FI/poydan_kattaminen/ )






Lautaset


Lautaset ovat seuraavat:

Syysrannan siikaa = leipälautaselta

Sadonkorjuukeittoa = kahvisettilautanen, keitto kupista ja komponentti erikseen lautasella

Lokakuunpossua = pääruokalautaselta

Juustoportin juustoja = leipälautaselta

Omenaa kolmella tapaa = isolla jälkiruokalautasella

 Lasit

Vesilasi



Jalallinen vesilasi (kivennäisvedelle)



Valkoviinilasi



Punaviinilasi




Liköörilasi



Kahvikuppi






Näillä mennään :)






tiistai 9. lokakuuta 2012

Menu & tarjoilun kulku

Menu on nyt muokattuna ja toivon mukaan se on lopullinen


Menu
Syysrannan siikaa
(siianmädillä täytetty tuulihattu, graavisiikaa, salaattia)
**** 
Sadonkorjuukeittoa
(kyssäkaalikeittoa, punajuurigrissini)
****
Lokakuun possua
(possunfileetä, uuniperunaa, madeirakastiketta, lämmintä rosollia)
****
Juustoportin juustoja
(pähkinä brandy, keisasinjuustoa, vuohen havarti, viikunahilloa)
****
Omenaa kertaa kolme
(omenaleivos, omena-puolukka myslikonvehti, -smoothie)
****
Kahvi+avec
(lakkalikööri)


Juomat eri ruoille


Kala-alkupalalle
Crocodile Rock Semillion Chardonnay
Australialainen, puolikuiva, keskihapokas, hedelmäinen, sitruksinen, hennon yrttinen valkoviini



Pääruoalle

Sunrise Merlot
Saksalainen, keskitäyteläinen, keskitanniininen, makean herukkainen,
hennon paprikainen punaviini




Kahvi avec

LP Lakka Light 
Suomalainen, kullankeltainen, keskitäyteläinen,
raikkaan lakkainen likööri

Kyssäkaalikeiton, juustojen sekä jälkiruoan kanssa tarjotaan kivenneisvettä.


Tarjoilun kulkua hieman


Ennen tilaisuutta sytytetään kynttilät, laitetaan musiikki soimaan ja kaadetaan vesi valmiiksi lasiin. Kun vieraita alkaa saapua toivotetaan heidät tervetulleiksi ja ohjataan pöytään. Kun kaikki vieraat ovat saapuneet ja ovat löytäneet itselleen paikan, joku tulee esittelemään menun. Ja sitten lähdetään alla olevan suunnitelman mukaisesti.

1. kaadetaan valkoviini
2. tuodaan kala-alkupalat pöytään
3. kerätään lautaset pois
4. kaadetaan kivennäisvesi
5. tuodaan keitto asiakkaille
6. kerätään keittolautaset pois

7. seuraavaksi kaadetaan punaviini
8. pääruoka tuodaan pöytään

9. kerätään pääruokalautaset pois
10. kaadetaan tarvittaessa lisää kivennäisvettä
11. juustolautanen tuodaan pöytään
12. kerätän juustolautanen pois

13. kaadetaan tarvittaessa lisää kivennäisvettä
14. jälkiruoka tuodaan pöytään
15. kerätään jälkiruokalautaset pois

16. kysytään kahvi/tee  
17. tarjoillaan kahvi/tee + avec



perjantai 5. lokakuuta 2012

Viimeinen suunnittelu päivä

Tänään saimme tietää, että työelämä yhteistyö kumppaneita tulee 100 sijasta 35 henkeä. Ja loput 65 kutsuvierasta ovat meidän vanhempia/ystäviä (jokainen saa kutsua kaksi kutsuvierasta).

Alustava menu saatiin tänään tietää

*Kala-alkupala
  - siian mädillä täytettyjä tuulihattuja + graavisiikaa

* Kyssäkaalikeitto + punajuurigrissini

* Possun sisfilettä
   - uuniperunoita, madeirakastiketta sekä lämmin rosolli

* Välijuusto
    - juustoportin juustoja

* Omenaa neljällä tapaa

* Kahvi + likööri

Emme kuitenkaan voinut kirjoittaa menukortteja, koska ruokien nimiä pitää hieman hioa vielä.

Selvisi myös, että me emme saa tietää työpaikoilta tulevien vieraiden nimiä. Joten emme voi siis kirjoittaa niitä paikkakortteihin. Paikkakortteihin kirjoitetaan vain "työelämän edustaja". Vanhemmat/ystävät saavat valita paikkansa ja heille ei tule paikkakortteja.

Tänään kaikkien ryhmien piti antaa opettajalle tilauslista, jotta saamme kaikki tarvittavat materiaalit tulisi ajoissa. 

Meidän ryhmän pitää myös suunnitella musiikki, mutta emme päässeet hirveän pitkälle sen suunnittelussa, koska reijo joka vastaa koulussamme äänentoistolaitteista ei ollut koulussa ja palaa vasta maanantaina.

(Eli teimme näitä juttuja keskiviikkona, mutta en ole ehtinyt aijemmin kirjoittaa, joten kirjoitin vasta nyt.)